|
Hoffrén-suvun historiaa Hoffrén-suku on lähtöisin Pohjanmaalta, nykyisen Pietarsaaren seuduilta, jonne suvun varhaisimmat tunnetut esivanhemmat asettuivat asumaan jo 1400-luvun jälkipuoliskolla. Kuuluisan Fordell-suvun esi-isän, Jöns Fordellin, Brita-tyttärestä sai alkunsa varakas ja monilukuinen Hoffrénien kauppias- ja pappissuku, joka ensin vaikutti Pyhäjoen ja Saloisten, nykyisen Raahen, tienoilla. Pyhäjoen Hourunkoskesta Hoffrén-nimikin on alkunsa saanut. Suvun kauppiaat siirtyivät Pyhäjoelta vasta perustettuun Oulun kaupunkiin 1600-luvun alkupuolella ja siellä Hoffrénit olivat eräs kaupungin vaikutusvaltaisista kauppiassuvuista 1600-luvun jälkipuoliskolta aina 1800-luvulle saakka. Varakkuuden kasvaessa perheet saattoivat lähettää poikiaan opintielle ja niinpä useita Hoffréneja opiskeli sekä Upsalan että Turun yliopistoissa. Useimmat heistä valmistuivat papeiksi. Nykyisten Hoffrénien kantaisänä voidaan hyvällä syyllä pitää oululaisen porvarin, Pietari Olavinpojan (Per Olofsson), pojanpoikaa Henrik Hoffreniusta, josta tuli Iisalmen kirkkoherra ja rovasti ja jota siellä kirkkoruhtinaaksikin mainittiin. Hänen jälkeläisensä ‘valloittivat’ monilukuisesti Savon ja sieltä levisivät ympäri maan. Säätykierto oli suvussa nopeaa ja 1700-luvun sotaisat vuodet sitä entisestään nopeuttivat. Niinpä suvun jäseniä on esiintynyt kaikissa väestöryhmissä kunnanvaivaisista korkeisiin virkamiehiin, torppareista suurtilallisiin – unohtamatta tietenkään pappeja, joita Hoffrén-suvussa on ollut runsaasti. Hoffrénien vaiheista on tekeillä moniosainen sukuhistoria, jonka ensimmäiset osat ovat jo ilmestyneet. Kirjat on esitelty Julkaisut -sivuilla. Isänmaallisen aatteen innostamina, etenkin vuosina 1906 ja 1935, lukuisat Hoffrénit suomensivat sukunimensä. Tällaisia Hoffrénista suomennettuja sukunimiä on tiedossamme jo yli 80: Alve, Arikoski, Aro, Aunila, Forss, Haaksiala, Haavistola, Haijola, Hainimo, Haipola, Hakalisto, Hakokivi, Hakoliin, Halkokari, Hallanto, Halme, Haltiola, Hankaoja, Hario, Harkio, Haromaa, Harpela, Harsalo, Harstela, Harvima, Harvio, Haskio, Havisto, Heiniö, Helkekari, Helkimo, Helo, Hiekkala, Hiekkaranta, Hietakari, Hietakorpi, Hietala, Hietaranta, Hietarinta, Hietasalo, Hirsaho, Holvi, Hongikko, Honkaoja, Honkatie, Honkila, Horkio, Horsmajärvi, Horsti, Hortimo, Hoskio, Hosti, Hoveri, Hovilahti, Hovitie, Hurme, Jalkanen, Jälänne, Kylmäpuro, Laakso, Laanti, Laitinen, Lilja, Lähderinne, Mustonen, Nevasalmi, Päivänsäde, Rantala, Raunio, Rautala, Saario, Salmenniemi, Salo, Selkimo , Sirvio, Soini, Sorsaranta, Tehomaa, Valo, Väinölä, Wäinölä, Wäinölänniemi. |